Miksi keskitymme neuroystävällisen yhteiskunnan rakentamiseen?

Kuulin tässä taannoin erään mm. rakennustarvikkeita myyvän tavaratalon radiomainoksen. Siinä tavaratalon asiakaspalveluun soitti henkilö, joka tarvitsi kymmenen postilaatikkoa siltä varalta, että talvella taas aura-auto kuitenkin tuhoaisi hänen postilaatikkonsa joka kerta tietä auratessaan. Puhelimen toisessa päässä asiakaspalvelija ehdotti soittajalle postilaatikoiden sijaan aurausviittoja, joiden avulla aura-auton kuljettaja todennäköisemmin pysyisi sille varatulla kaistalla ja postilaatikko säilyisi ehjänä.

Tietenkin on fiksumpaa ostaa aurausviittoja, kuin uusia postilaatikkoja varaston täydeltä. Toisin sanoen siis on viisaampaa tehdä toimenpiteitä, joilla vältetään tuhot, kuin korjata tuhoja kerta toisensa jälkeen.

Tästä syystä me Neuromoninaiset haluamme keskittyä työssämme juurikin siihen, että tulevaisuudessa vältettäisiin “tuhoja”, jotta niitä ei tarvitsisi olla jatkuvasti korjaamassa. Haluamme siis luoda neuroystävällisempää yhteiskuntaa, joka tukee neurokirjolla olevia ihmisiä ja auttaa heitä kukoistamaan sen sijaan, että vain keskittyisimme auttamaan uupuneita, syrjäytyneitä, masentuneita ja/tai itsetuhoisia neurokirjolaisia, jotka eivät saaneet apua ja tukea ajoissa.

Emme toki tarkoita, etteikö yksilöitä pitäisi tukea tai auttaa lainkaan, ja kyllä mekin siihen haluamme panostaa. Se on toki yhtä tärkeää ja välttämätöntä, jotta jokainen tulisi kuulluksi ja nähdyksi sekä saisi apua omaan arkeensa ja haasteisiinsa neurokirjon piirteiden kanssa. Toisten tarpeet ovat myös sellaisia, etteivät he pärjää ilman henkilökohtaista apua. Yhteiskunnan asenteiden ja raamien muokkaaminen on silti pitkässä juoksussa asia, johon tulisi panostaa ja kiinnittää huomiota, jotta matalamman tuen tarpeiset neurokirjon ihmiset eivät joutuisi tilanteisiin, joissa heidän tuen tarpeensa kasvaa. Ja jotta korkeamman tuen tarpeisilla ihmisillä apu ja tuki olisi saavutettavampaa ja sitä olisi paremmin ja laajemmin saatavilla. Uskomme myös, että pitkässä juoksussa tämä tuo yhteiskunnalle myös säästöjä ja vapauttaa resursseja. Työelämässä tämä on jo todistettu; työntekijöiden tuottavuus kasvaa ja pitkät sairaslomat vähenevät, kun työpaikoilla on alettu kiinnittää huomiota myös neurokirjon työntekijöiden tarpeisiin ja muokkaamaan työympäristöä niiden mukaan.

Tämä tarkoittaa siis suomeksi sitä, että kouluissa, työpaikoilla ja terveydenhuollossa tietoisuuden on lisäännyttävä merkittävästi. Jotta asiat voivat muuttua, täytyy ihmisten ja heidän asenteidensa muuttua. Lisäksi huomioon on otettava esimerkiksi yleisten tilojen aistiesteettömyys. Työtä on paljon, mutta me emme vain huokaile näiden haasteiden edessä.

Voi olla, ettei meidän elinaikanamme asiat vielä tule tällä saralla täydellisiksi ja itse asiassa se on jopa todennäköistä, mutta petaammekin vahvaa pohjaa tuleville sukupolville, jotta jossain vaiheessa yhteiskuntamme ei olisi enää ableistinen, väheksyvä, syrjivä ja ennakkoluuloinen meidänlaisiamme kohtaan.

xx
Karita