Neuromoninainen: Cheyenne
Olen toiminut melkein vuosikymmenen somevaikuttajana. Viime vuosien aikana sisältöni on keskittynyt erityisesti yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Lähellä sydäntäni ovat feminismi ja ihmisoikeudet sekä milloin mistäkin ränttääminen - eritoten neuromoninaisuudesta.
Aloitin juuri viimeisen vuoden opintoni liikunnanohjaaja-opinnoissa Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Olen tekemässä opinnäytetyötäni neuroystävällisestä hyvinvointivalmentamisesta eli siitä, kuinka hyvinvointivalmentamisen kontekstissa voidaan huomioida paremmin ADHD ja autismin kirjo ihmiset. Lisäksi haaveilen, että pääsisin opiskelemaan toimintaterapeutiksi ja hakemuksen kouluun olenkin laittamassa tuossa heti ensi maanantaina eli 4.9. Pitäkäähän siis sormet ristissä puolestani!
Olen ihan totaalisen hurahtanut etenkin autismin kirjoon ja minusta on sanoinkuvaamattoman ihanaa tehdä töitä oman erityismielenkiinnonkohteen parissa. Tämän lisäksi myös uuden oppiminen on ekkoni, joten imen tietoa kuin pesusieni ja rakastan sitä! Minulle on tärkeää pystyä tekemään jotain merkityksellistä ja antaa muille ihmisille, minkä vuoksi Neuromoninaiset on alusta alkaen tuntunut kodilta ja siltä, että tämä on se juttu, minkä parissa haluan tehdä töitä koko loppuelämäni.
Aloitan muuten ratkaisukeskeisen nepsyvalmentajan koulutuksen nyt syyskuussa 2023. Haen koulutuksesta hieman lisävahvistusta osaamiseeni ja pääsen myös näkemään, millä tasolla nepsyvalmentajien koulutus on tänä päivänä. Olen hieman pedantti (eli tarkka ja kiinnitän huomiota yksityiskohtiin), joten tulen erityisesti pitämään silmällä kuinka neurovahvistavaa ja neurodiversiteetti paradigman mukaista koulutus on. Tämä on meille Neuromoninaisille erityisen tärkeää ja neurovahvistava lähestymistapa on koko toimintamme perusta. Voit lukea lisää TÄÄLTÄ.
Olen sanoinkuvaamattoman kiitollinen siitä, että olen päässyt toteuttamaan tätä Neuromoninaiset-projektia Karitan kanssa. Sivujemme julkaisu alkuviikosta oli meille valtavan iso juttu ja olemme aivan häkeltyneitä saamastamme palautteesta. Olemme iloisia siitä, että pystymme antamaan takaisin yhteisöllemme ja tarjota alustan, jossa tietoa neuromoninaisuudesta on monipuolisesti saatavilla.
Tässä on kyllä tullut uitua dopamiinissa! 🏊🏽♀️
-Cheyenne